STP yksi vaalien voittajista!
Siinäpä ne vaalit sitten olivat: ottamatta sen enempää kantaa suurten puolueiden ja tähdenlento-perussuomalaisten paikkajakoon, EU-federalistien pyllynnuolijat löivät jälleen itsensä läpi vaaleissa. Tämä on huolestuttavaa, sillä he ovat todellisia Suomen,- ja hyvinvoinnin-syöjiä. Soinin kaltaisista pula-ajan vennamoista tuskin on tuomaan todellista vaihtoehtoa pääomapiirien unionille.
Näissä vaaleissa Suomen Työväenpuolue löi itsensä läpi. Olimmekin Perussuomalaisten ja Köyhien Asialla-puolueen ohella ainoat vaalien voittajat äänimäärien kasvussa mitattuna. Kaikki muut puolueet menettivät tuhansia ääniä, vaikka itse äänestysprosentti nousikin. Tämä kertoo siitä, että STP alkaa hitaasti mutta varmasti vakiinnuttamaan paikkansa suomalaisessa puoluekentässä todellisena EU:n vastaisena ja hyvinvointi-Suomea ja Eurooppaa puolustavana voimana. Vuonna 2006 perustettu puolue aktiiveineen ei luonnollisesti villeimmissäkään unelmissaan elätellyt toiveita paikasta kumileimasin-parlamentissa. Sensijaan tavoitteemme oli tuoda puolueemme ja ohjelmamme esille ja siinä onnistuimme - vaikka valtamedia ja valtion TV:t yritti meidät muiden pienpuolueiden ohella pitää lähes täydellisessä vaalipimennossa.
Vasemmiston kokonaismenestys oli loppujen lopuksi hyvä: näin yhä useampi edistyksellinen ihminen joutuu ajattelemaan kaksi kertaa, kuinka herätä todellisuuteen ja lähteä rakentamaan yhteistyötä eurooppalaista, kovaa uusoikeistolaista talouspolitiikkaa vastaan ja hyvinvointiyhteiskunnan puolesta. Tämä yhteistyö onnistuu vain terävällä, rehellisellä ja periaatteellisella yhteistyöllä. Tätä varten on Suomen Työväenpuolue perustettu.
Historiallisen huono tulos vasemmistolle,turha sitä on muuksi vääntää-satoja tuhansia ääniä takkiin!
Ilman Mitro Repoa koko vasemmisto olisi romahtanut haudan partaalle,,,,ja eduskuntavaaleissa suunta tulee jatkumaan,,,,,kannatus yhteensä alle 20% !!
Konsta - olihan vasemmiston yksi paikka ihan huulilla pitkän aikaa. Osa vasemmistosta on myös siirtynyt vihreisiin, osa kukaties jopa Soinin porukkaan. Vihreiden joukkoon siirtyneet vasurit eivät varmasti vasemmistolaisesta perusideologiastaan tingi, mutta painottavat lisäarvoja. Nyt vasurit pökköä pesään! Eihän tämä näin voi jatkua; olette liian hajallaan siellä sun täällä, eri porukoissa. Yhdessä te fiksut tyypit saisitte aikaan vaikka mitä!
Juu hitaan vakaata on teidän kasvu, oikein jännittää kumpi tulee ensin: uusi jääkausi vai STP ensimmäinen eduskuntapaikka lol.reps
3.
Mikäli Ari Vatasen ilmastokantoja on uskominen, STP:n eduskuntapaikka tulee ensin. repsistä vaan.
Voi elämä, miten nämä komukat jaksavat? Suomen vasemmisto romahti, STP sai pari sääliääntä kiitos Bäckmanin tuoman julkisuuden. Paskasti meni, myönnä nyt vain.
2.
Olet oikeassa, olemme liian hajallaan. Kaltaisiasi kauemmas näkeviä ihmisiä todella tarvitaan!
Yhteistyötä täytyy saada tulevaisuudessa aikaiseksi. On aivan selvä, että eduskunnan vasemmistopuolueet eivät tällaiseen todellisen muutoksen yhteistyöpolitiikkaan lähde mukaan: he ovat jo kauan aikaa sitten hyväksyneet hiljaisesti uusoikeistolaisen EU-politiikan ja siksi he eivät silmänkääntötempuilla onnistu saamaan kansalaisia mukaan tavoitteidensa taakse. Todellisen muutoksen idut ovat oikeissa EU:ta vastustavissa ja hyvinvointi-yhteiskuntaa puolustavissa pienpuolueissa ja suurten puolueiden rivijäsenissä. Tällaisen yhteistyön tulee olla ideologiset erimielisyydet ylittävää, päivänpoliittista toimintaa.
5.
STP ei saanut paria sääliääntä, vaan 1415 uutta ääntä. Se on pienelle puolueelle paljon se. Bäckmanin ja kaikkien muiden 19 ehdokkaan ansiosta tämä saatiin aikaiseksi. Sen voin ilomielin myöntää.
”Vasemmiston kokonaismene(s)tys oli loppujen lopuksi hyvä…”
Suomen Työväenpuolue = yksi vaalien ehdottomista häviäjistä
STP sijoittui puolueiden äänisaaliita vertaillessa toiseksi viimeiseksi, ohittaen niukasti ainoastaan Suomen Senioripuolueen.
Siika-Aho hehkuttaa innoissaan että STP kasvatti kannatustaan äänimäärän kasvussa mitattuna. Olisikohan syynä mahdollisesti se, että puolue osallistuu ensimmäisen kerran EU-vaaleihin
Myös Itsenäisyyspuolue osallistui ensimmäisen kerran historiansa aikana EU-vaaleihin, ja silti voitti kannatuksessa STP:n. Eli siis tältäkin, ainoalta mahdollisesti voitettavissa olleelta kantilta, STP oli häviäjä.
STP:n ykkös ääniharavaksi kaavailtu dosentti Bäckman sai vaaleissa 549 ääntä, ja sijoittui äänimääräjärjestyksessä näin ollen sijalle 143.
Siika-Aho voivottelee että mediat ovat kaikin voimin yrittäneet pitää pienet puolueet vaalipimennossa. Tosiasiahan varmasti on, että Bäckman kuului varmasti näkyvyyden ja kuuluvuuden osalta näiden vaalien ehdokkaista top-25 listalle. Tuskin Suomesta sellaista media-alan julkaisua tai yritystä onkaan, joka ei olisi jossain vaiheessa Bäckmania ja hänen tavoitteitaan julki tuonut (muistelkaa niitä muutamaa kevään julkisuustempausta). Bäckmanin nykyisen eurovaaliblogin, ja poistetun Uuden Suomen eurovaaliblogin kävijämäärät yhteensä kipusivat varmasti reilusti yli 200 000.
Tämä antaakin ehkä syytä epäillä, että vika saattoi sittenkin olla jossain aivan muualla kuin julkisuuden määrässä.
Siika-aho sanoo, että vasemmiston kokonaismenestys oli sittenkin loppujen lopuksi hyvä. Jos saan kysyä, niin kuinka huono sen menestyksen tulisi olla, ettei se olisi Siika-ahon mielestä hyvä?
Tosiasiahan on, että näiden vaalien karvaimman tappion kokivat (STP:n lisäksi) Vasemmistoliitto ja SDP. SDP menetti yhden kolmesta paikastaan RKP:lle. Vasemmistoliitto taas ainokaisen paikkansa Vihreille.
Varsinkin Vasemmistoliitolle, näin Esko Seppäsen pitkän ja menestyksekkään EU uran jälkeen tuo paikan menetys oli todella kova tappio.
Näissäpä asioissa olisi vähän pohdittavaa Siika-aholle..
”STP ei saanut paria sääliääntä, vaan 1415 uutta ääntä. Se on pienelle puolueelle paljon se. Bäckmanin ja kaikkien muiden 19 ehdokkaan ansiosta tämä saatiin aikaiseksi. Sen voin ilomielin myöntää.”
Säälittävä määrä ääniä eikä tuolla tulla koskaan pääsemään läpi. Turha syöttää edes itselleen turhan optimistisia valheita. Bäckman sai näistä äänistä yli kolmasosan, mikä kertookin jo paljon.
Teidän räkäpuolueestanne tulee koskaan yhtään mitään. Jos kaappiin suljetaan kolme ihmistä aseiden kanssa: kaksi vasemmistolaista ja yksi oikeistolainen, niin todennäköisintä on, että ainoa selvinnyt on oikeistolainen, kun nämä kaksi vasemmistolaista ovat tappaneet toisensa. Vasemmistolaisille yhteistyö on yksinkertaisesti mahdotonta.
Vaahtosuut ilkkuivat täällä Bäckmanille korkeintaan pariakymmentä ääntä ja niitä tulikin lähemmäs 600. STP:n koko äänisaalis alun neljättä tuhatta (yli tuplat ek-vaaleihin verrattuna). Persuilla oli viisi vuotta sitten 8000, joten mahdollisuuksia on aina olemassa. Paljon riippuu siitä, käykö persuille vennamot eli vaalivoiton hupeneminen seuraavissa vaaleissa. Ja siitä, mikä on vasemmiston yleiskehitys tästä eteenpäin. Nukkuvien osuus tällaisissa vaaleissa haittaa vasemmistoa, se on suurin kannatuksen vähentäjä.
9.
STP osallistui vuoden 2007 eduskuntavaaleihin ja tulos oli erittäin huono. Näissä vaaleissa saatu potti oli kolme vuotta vanhalta puolueelta todella hyvä (vaikka aina voisi paremmin mennäkin). Itsenäisyyspuolueelle (huom! en halua heitä väheksyä yhtään, he ovat erittäin terävää sakkia) tulos oli äänissä mitattuna tappio, sillä eduskuntavaaleista tulos putosi roimasti.
Ja edelleen, äänestysprosentin noustessa kaikki puolueet meitä, KOY:ta ja persuja lukuunottamatta pudottivat äänisaalistaan. Tämä on merkittävä asia pienpuolueelle, jotka voivat saamiensa äänien kautta parhaiten tarkastella työnsä tuloksia.
Bäckman ja kaikki muutkin puolueemme ehdokkaat saivat hyvin ääniä. Blogien kävijämäärät eivät kuitenkaan ole yhtä kuin äänisaalis - mikäli jokainen blogiani lukenut antaisi äänensä minulle, olisin tod.näk. vuonna 2011 kansanedustaja. Äänet annetaan äänestyspaikoilla. YLE ja media syrjivät systemaattisesti pienpuolueita ja heidän ehdokkaitaan. Meillä ei ole takanamme suuria rahoja tai massiivisia kampanjoita. Jo siksikin Bäckmanin, ehdokkaidemme ja koko puolueen äänimäärä oli mahtava.
Siika-aho sanoo, että vasemmiston kokonaismenestys oli hyväksi: se herättää vasemmiston katsomaan itseään peilistä ja tekemään tiliä ja lähtemään uuteen kamppailuun.
10.
Tiedän kyllä itsekin, ettei tuolla äänimäärällä mennä läpi. Kiitos valaisevasta oivalluksestasi.
Vasemmisto kykenee yhteistyöhön. Se vaatii paljon, mutta onnistuessaan mullistaa kaiken.
11.
Kyllä Bäckmanille veikattiin jopa paria tuhatta ääntä täällä blogittaneiden toimesta. Hänen tuloksensa oli meikäläisellekin iso pettymys.
Otetaanpas nyt sellainen pikku juttu huomioon, että puolueena STP on ollut olemassa jo 10 vuotta. Puolue toimi vuodesta 1999 vuoteen 2006 asti nimellä Vaihtoehtoväki, jonka jälkeen nimi muutettiin Suomen Työväenpuolueeksi.
Kannatus puolueella on vaaleissa ollut koko ajan samaa tasoa. Välillä kynnetään aivan pohjamurissa muutamalla sadalla äänellä, ja välillä noustaan pariin,- kolmeen tuhanteen. Kyseessä on siis aivan tyypillinen suomalainen kääpiöpuolue, jollaisia on tämän maan historian aikana nähty monia kymmeniä. Sitten ne vain jossain vaiheessa aikansa kynnettyään katoavat itsestään…
11.
Tottapa turiset.
Meidän ei kuitenkaan liiaksi pidä mennä tuudittautumaan selitykseen liian laiskasta äänestysinnosta. Todellisen vasemmistolaisen vaihtoehdon läpilyönti vaatii paljon työtä.
15.
Otappas nyt sellainen pikkujuttu huomioon, että STP:n nimi on rekisteröity 90-luvun lopulla. Puolueen ei tarvinnut kerätä alkuun kannattajakortteja rekisteröintiä varten, kun Vaihtoehtoväki rp. lähti mukaan eräiden muiden järjestöjen kanssa ja muutti nimensä STP:ksi. Ensimmäisen kerran STP osallistui eduskuntavaaleihin 2007.
En ole niitä, jotka uskovat ”historian toisintoon”. Siksi uskon STP:n olevan muista poikkeus. Se on itsestämme kiinni.
En ymmärrä YLE:n vaalikeskustelujen kokoonpanojen logiikkaa. Kaupallisilla kokoomuksen ja ulkomaalaisen pääoman omistamilla kanavilla asia on tietysti selvä. Nimittain sitä, että jokusia vuosia sitten, kun näitä eduskunnan ulkopuolisia puolueita oli monia ja kaikki porvarillisia, niin silloin pienpuolueet olivat mukana vaalikeskusteluissa. Kun tärkein jakolinja oli porvarit- sosialistit akselilla oli vaalikeskusteluissa suhde 7-2. Presidentinvaaleissa oli vain yksi sosialistiehdokas ja montakohan niitä porvarillisia olikaan? Yhdellä Lahdellakaan ei ollut kuin 5000 nimeä kerättynä (huom! ei niiden tarvitse olla äänestäjiä tai kannattajia).
Seuraavissa presidentinvaaleissa STP SKP SKT Vas SD ja muut vastaavat, hankkikaa nimet ainakin 50 ehdokkaalle, joita sitten kyseiset puolueet kannattavat, ja tarvittaessa jakakaa puolueita lisää. Saatte ehkä TV- aikaakin. Kannattaa ruveta suunnittelemaan viimeistään nyt.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
”Puolueen ei tarvinnut kerätä alkuun kannattajakortteja rekisteröintiä varten, kun Vaihtoehtoväki rp. lähti mukaan eräiden muiden järjestöjen kanssa ja muutti nimensä STP:ksi.”
Johan minä ihmettelin, miten voikin olla niin kirjavaa ja vaihtoehtoista porukkaa.
”Todellisen vasemmistolaisen vaihtoehdon läpilyönti vaatii paljon työtä.”
Ei ainakaan mistään kirjavasta vaihtoehtoväestä sellaista voi tulla, kun tavoite ei ole kapitalismin ihannointia kummosempi.
19.
Hahahah, voisi olla ihan varteenotettava idea joo
Aiempina vuosina tosiaan pienpuolueet otettiin mukaan vaalikeskusteluihin sekä kaupallisilla että ei-kaupallisilla kanavilla. Samoin puolueet saivat tilaa myös lehdistä jne. Nyt muutamissa vaaleissa pienpuolueet sysätään systemaattisesti syrjään ja he saavat ääntä sitten, kun tuloket on turvallisesti julkistettu (kuten esim. tämäniltaisessa YLE:n vaalistudiossa). Tämä ei ole kansanvallan kannalta missään nimessä oikein ja sementoi vain eduskuntapuolueiden vallan. Asiasta ovat useatkin niin porvarilliset kuin muutkin pienpuolueet valittaneet aivan oikeusasiamiestä myöden, mutta mikään ei ole muuttunut.
19.
Puhut läpiä päähäsi, Markus. STP ei ihannoi kapitalismia.
”Vasemmisto kykenee yhteistyöhön. Se vaatii paljon, mutta onnistuessaan mullistaa kaiken.”
Tyhjää lässytystä. Suomessa on miljoona pientä vasemmistoryhmää juuri sen takia, että te olette sitä sakkia, jotka ette yksinkertaisesti yhteistyöhön kykene. Ollenkaan.
Korpikommunisti tamperelainen opiskelija.
Anna mun kaikki kestää. Romanttinen haihattelija olisi oikea määre. Kunnon rasvanahkainen kommunistityömies haistattaa p-kat tuollaisilla loisilla.
STP Johan Bäckmaneineen ja Leena Hietasineen on vitsi. Ikävä kyllä STP vie joidenkin, mutta harvojen ihmisten henkistä energiaa ihan turhaan törppöilyyn. Aikansa ja tarmonsa voisi käyttää paremmin vaikka Salkkareiden katselemisen.
22.
On niitäkin, jotka eivät yhteistyöhön kykene. Mutta on enemmistö, joka siihen kykenee ja kun tahtoa löytyy, se myös toteutetaan.
”On niitäkin, jotka eivät yhteistyöhön kykene. Mutta on enemmistö, joka siihen kykenee ja kun tahtoa löytyy, se myös toteutetaan.”
Kerrotko sitten miksi Suomessa on erikseen SDP, Vasemmistoliitto, SKP, KTP ja STP? Edes Vasemmistoliitto ja SDP eivät kykene yhteistyöhön, puhumattakaan teistä kiihkonaiiveista.
19-22. Toista oli Aarne Saarisen aikaan, silloin sosialismi oli voimissaan, nyt se on, kuin kärpäsenpaska Laatokan laineilla.
23.
Käytän aikaani ja tarmoani moneenkin asiaan - mm. Salkkareiden katsomiseen silloin tällöin(viimeinen ja paljon kohuttu jakso jäi näkemättä).
Ja thanks: romantikoksi harvemmin kehutaan. Haihattelijaa en itsestäni löydä.
25.
Kertoisin, jos viitsisin. Käy lukemassa näiden puolueiden nettisivuilta yms. sieltä varmaan saat kuvan tilanteesta. ”Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää” kuten laulussakin sanotaan.
#28
Älä ohita kysymystä, vaan vastaa siihen.
26.
Niinhän se on. Vaikka minulla ei mitään suhdetta Saariseen olekaan enkä tämän edesmenneen kivimiehen linjauksia näin jälkikäteen hyväksykään, niin Saarinen oli kuitenkin kova jätkä.
29.
En ohitakaan. Johan sanoin, etten viitsi selittää. Etsi itse tietoa.
”En ohitakaan. Johan sanoin, etten viitsi selittää. Etsi itse tietoa.”
Olipas äärimmäisen huono vastaus. Taisi mennä luu kurkkuun, kuten komukoilla noin muutenkin. Hah.
32.
Mielestäni pirun hyvä vastaus. Ei minulla ole velvollisuutta vastailla kommentoijien kyselyihin. Nytkin vastaan sinulle pelkästä armosta.
”Mielestäni pirun hyvä vastaus. Ei minulla ole velvollisuutta vastailla kommentoijien kyselyihin. Nytkin vastaan sinulle pelkästä armosta.”
Jos kerran osaat vastata, niin mikset vastaa? Syy lienee kuitenkin se, ettet tosiaan osaa vastata. Armosta? Hohhoh.
Todellinen syy on, ettei uskalla vastata, sillä kommunistin pahin vihollinenhan on toinen kommunisti. Sehän nähtiin reaalisosialismissa, miten puolueen päälinjalta poikenneet likvidoitiin. Ja mikähän se päälinja on muuta kuin veteen piirretty viiva. Ja demarithan olivat niitä sosialifasisteja.
35.
Armosta, tosiaankin. Jos jättäisin vastaamatta viesteihisi, niin tietäisin sen ärsyttävän sinua suunnattomasti.
Ilmeisin syy on se, että kysymykseesi vastaaminen ottaa aikansa, ja varsinkaan tähän aikaan sunnuntai-maanantai - välisenä yönä mulla ei oo siihen haluja. Muutoinsakin kysymys on helkatin laaja: sama, kun pyytäisi jotain selostamaan juurta jaksain, miksi maa kiertää aurinkoa eikä toisinpäin. Siksi kehoitan etsimään itse tietoa näin ensi hätään. Sitä kyllä löytyy parhaiten ja kattavimmin netistä.
zacke alias punkkariPartanen.
Minäpä vastaan: katsos kysymyksessä on demokratia, mitä vasemmistossa laajalti kunnioitetaan.
Sitä voisi myös kutsua monikullttuurilliseksi.
Kokoomushan turvaa pelkästään rahaa. Tulevissa eduskuntavaaleissa puhutaan taas rahasta kokoomuksen taholta, verokevennysten muodossa.
Oikeasti kuitenkin pitäisi puhua ihmisten turvallisuudesta, Nton muodossa, mutta tähän kokoomus ei kykene.
Demokratia lienee puhunut.
Oikea aate puuttuu puuttuu tämänpäivän nuorilta, itseään sosialisteiksi kutsuvilta, koska he eivät ole koskaan kokeneet sitä, miksi sosialisti on taistellut.
Siksi on myös aate kuollut, viimeisen naulan sosialismin arkkuun löivät stalinistit ja taistolaiset. Työväenliike on työväenliike ja opiskelijaliike on oma liike ja se yhdistyy vasta sitten työväenliikkeeseen, kun opiskelijasta on tullut työläinen.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
21.
On todella vaikea tietää sellaisessa linjattomuudessa, mitä teidän puoluelaiset ihailevat, kun puolueen hallituksessa istuva kierrätyttää sähköpostissa ProKarelian mainosreklaameja, toisaalta puolueen vaalilistalle on haalittu pari porvarillista antifasistia ja sinä puhut todellisen vasemmistolaisen vaihtoehdon läpilyömisestä.
Mitähän tällainen ”todellinen vasemmistolaisuus” voisi olla, aloittamatta täydellisestä puhdistuksesta puolueen vaihtoehtoväessä, jolla tuntuu jokaisella olevan vain oma lehmä ojassa.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
39.
”Siksi on myös aate kuollut, viimeisen naulan sosialismin arkkuun löivät stalinistit ja taistolaiset.”
Siinä olet Toveri oikeassa, että ilman mainitsemiesi vastakarvaa olisimme olleet tässä porvareitten riisutussa Pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallissa jo 30 vuotta aikaisemmin.
Se viimeinen naula tuli, kun nämäkin ihmiset hupenivat johonkin.
Ehkä heistäkin tuli bernsteinilaisia ”sosialisteja” ja aate kuoli.
Tämä Antti Siika-aho tarkoittaa bernsteinilaisuutta, kun hän puhuu ”todellisesta vasemmistolaisuudesta”.
Se asia on jo niin monen puolueen toimesta testattu, porvareitten avustuksella, että tuskin enää kannattaa.
Eivät työläiset enää mene siihen ansaan.
Demaritkin saivat enää äärioikeistolaisen ja porvaripapin läpi vaalissa ja nekin porvariston äänin.
Joo, todella hyvin meni vaalit vasemmistolle ja STP:lle. Vilpittömät onnittelut sydämeni pohjasta! Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistutte yhtä hyvin!
40.41.
STP on luonteeltaan yhteistyöpuolue. Se ei rajoita järjestöjen tai yksittäisten jäsenten toimintaa vain sen takia, että joku tai jotkut ovat eri mieltä toissijaisissa asioissa.
Se todellinen vasemmitostolainen vaihtoehto tarkoittaa päivänpolitiikassa irtautumista eurooppalaisen, kovan uusoikeistolaisen politiikan tukemisesta ja lähtemistä toimimaan kansalaisten suurinta enemmistöä hyödyttävien hyvinvointipalveluiden puolesta. Se on taktisesti kaikkein suurin lähivuosien tehtävä ja ilman selkeätä ideologiset erimielisyydet ylittävää yhteistyötä ei tule onnistumaan mikään.
Samoin Antti Siika-aho ei tarkoita bernstainilaisuutta puhuessaan ”todellisesta vasemmistolaisuudesta”. Puhut taas höpöjä, etkä yritäkään ajatella.
Bögman sai siis 549 ääntä koko maasta. Vastaa yhden itähelsinkiläisen korttelin asukasmäärää…
Kaikki vähemmän ääniä saaneet ovat Bögmanin tavoin hörhöpuolueista, paitsi kaksi: kristillisdemokraattien ilmeisesti Venäjä-taustainen maahanmuuttaja (sisältyykö tähänkin jokin viesti?) ja joku vihreiden vieraskielisen nimen omaava.
Jos vertailuna on kaikkien perinteisten puolueiden suomalaiset ehdokkaat, Bögman jäi kaikkien taakse. Jos jos Bögis on STP:n ääniharava, niin ei oikein hyvin mene?
”STP on luonteeltaan yhteistyöpuolue.”
Yhteistyötä menninkäisten, oravien, metsämarjojen ja kaurapuuron kanssa?
Vai kenen?
Antti, ja norsut osaa lentää.
44.
En näe pienpuolueita hörhöpuolueina.
Ehdokkaamme saivat nähdäkseni hyvin ääniä, kun ottaa huomioon, ettei kellään tainnut henk.koht. vaalibudjetti ylittää 50 euroa. Puolueen ainoat aseet vaaleissa olivat Kansan Ääni-lehti, telinemainokset ja kunkin oma aktiivisuus. Näillä resursseilla STP:n tulos oli menestys ja seuraavissa vaaleissa tehdään todellinen läpimurto.
46.
Älä katso liikaa Dumboa….
”Armosta, tosiaankin. Jos jättäisin vastaamatta viesteihisi, niin tietäisin sen ärsyttävän sinua suunnattomasti.
Ilmeisin syy on se, että kysymykseesi vastaaminen ottaa aikansa, ja varsinkaan tähän aikaan sunnuntai-maanantai - välisenä yönä mulla ei oo siihen haluja. Muutoinsakin kysymys on helkatin laaja: sama, kun pyytäisi jotain selostamaan juurta jaksain, miksi maa kiertää aurinkoa eikä toisinpäin. Siksi kehoitan etsimään itse tietoa näin ensi hätään. Sitä kyllä löytyy parhaiten ja kattavimmin netistä.”
No tällä hetkellä olen suuresti huvittunut siitä, kuinka helppo sinut on saartaa nurkkaan, niin ettet suostu enää vastaamaan. Nyt on maanantai eikä enää yö, joten voisitko jo vastata? Näyttää sinulla muutenkin olevan aikaa kirjottaa vastauksia. Minä kysyin sinulta, joten turha sanoa, että katso muualta.
Siika-aho on niin hurmioitunut stp:n vaalimenestyksestä että käsien tärinältään ei pysty vastaamaan.
49.
Huomenta, Zacke.
Kysymykseesi vastaaminen todellakin ottaa sen verta suuren ajan, etten siihen ryhdy itse vastaamaan. Ja mikäli et osaa itse tietoa etsiä tai käyttää järkeäsi, niin autetaan tyttöä mäessä: Ohessa copypastella Kommunistien Liitto ry:n näkemys siitä, missä mennään ja miksi on olemassa monta vasemmistolaista puoluetta ja vaihtoehto sille, kuinka tilanteesta päästään eroon. Tähän näkemykseen yhdyn minäkin, joten toivottavasti saat tyydytyksen:
Huom! Tästä aiheesta en aio tässä yhteydessä jatkaa pidemmin. Kommunistisen liikkeen kiemurat kaikkine yksityiskohtineen eivät ole tämän blogikirjoituksen varsinainen pääaihe, joten tämä vain Zacken mielenrauhan turvaamiseksi.
Kommunistien Liitto
Asiakirja päivitetty 15.3.2009
Kommunistisille ja Työväenpuolueille.
Muistio Suomen kommunistisen liikkeen tilasta, taktiikasta ja lähihistoriasta.
Kommunistit perustivat 14.9.02 Suomeen uuden kommunistisen järjestön, josta käytimme työnimeä ”Kommunistit”. Myöhemmin järjestömme rekisteröitiin nimellä Kommunistien liitto. Suomessa toimii tänään kolme kommunistista järjestöä: (1) Kommunistien Liitto, (2) Kommunistinen Työväenpuolue, jonka piirissä monet Kommunistien liiton jäsenet ennen 23.2.02 tapahtunutta hajaannusta toimivat sekä (3) Suomen kommunistinen puolue, joka otti itselleen Suomen vanhan kommunistisen puolueen nimen. Näiden kaikkien järjestöjen lähtökohta ja perinteet ovat Suomen vanhassa Kommunistisessa puolueessa. Lisäksi meillä Suomessa toimii Vasemmistoliitto, joka syntyi Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä, kun Suomen Kommunistinen puolue ja demokraattinen rintamapuolue Suomen Kansan demokraattinen liitto lopettivat toimintansa v. 1989 ja perustivat Vasemmistoliiton. Vasemmistoliitto luopui kaikista työväenluokan luokkataisteluperinteistä eikä hyväksy toiminnassaan marxilaisia perinteitä. Vasemmistoliitto peri kuitenkin Suomen Kommunistisen puolueen ja SKDL:n aseman yhteiskuntapolitiikassa ja parlamentissa. Kuten muuallakin maailmassa, myös Suomessa Neuvostoliiton hajoamisprosessi johti Kommunistisen puolueen linjanmuutokseen ja ”takinkääntöön”. Samalla syntyi pienempiä kommunistisia järjestöjä, jotka etsivät ratkaisuja nykymaailman suuriin ongelmiin. Millaisen prosessin kautta tämä tapahtui ja mikä on oman järjestömme näkemys nykymaailman suurista kysymyksistä siitä kerromme tässä muistiossa.
Suomen Kommunistinen puolue (SKP) perustettiin v. 1918 pian Suomen luokkasodan jälkeen Moskovassa. Syksyyn 1944 saakka se toimi maanalaisena puolueena, kunnes Neuvostoliiton voitto toisessa maailmansodassa toi myös SKP:lle oikeuden julkiseen toimintaan. Puolueesta muodostui heti julkiseksi tulon jälkeen merkittävä yhteiskunnallinen voima. Suomessa perustettiin kommunistien tuella laaja demokraattisen yhteisrintama, Suomen Kansan demokraattinen liitto (SKDL), jonka mukana SKP toimi myöskin parlamentissa. Vielä 1960- luvun alkuvuosina SKP ja SKDL olivat Suomen porvaristolle haastava voima (25 % kannatus), mutta vuosina 1965-1968 osa kommunisteista ja puoluetta lähellä olevista voimista toteuttivat laajan hyökkäyksen puolueen Marxin, Engelsin ja Leninin ajatuksiin perustuvaa luokkataistelulinjaa vastaan. Vaadittiin, että SKP ja SKDL tulee yhdistää yhdeksi yleisvasemmistolaiseksi puolueeksi. Ajatukset työväen ja kapitalistien välisen luokkataistelun päättymisestä saivat jalansijaa myös meillä. Vuonna 1964 porvaristo ja oikeistososialidemokraatit laativat suunnitelman SKP:n ja SKDL:n integroimisesta porvarilliseen yhteiskuntaan. Sen tuloksena SKDL ja samalla SKP vedettiin mukaan porvarilliseen hallitusyhteistyöhön. Tämän kommunisteja ja demokraattista rintamapolitiikkaa vastaan suunnatun työn tuloksena v. 1969 Suomen Kommunistisen puolueen 15. edustajakokous päättyi hajaannukseen. Puolue hajosi kahtia. Muodostui perinteistä puolueen luokkataistelulinjaa tukeva marxilais- leniniläinen voima sekä luokkataistelusta luopumista tukeva opportunistinen suuntaus. Opportunistisella suuntauksella oli hallussaan koko puoluelehdistö ja siksi marxilais- leniniläiset perustivat oman äänenkannattajan, Tiedonantajan.
Silloin Neuvostoliiton Kommunistisen puolueen tuella organisoitiin v. 1970 Suomen Kommunistisen puolueen ylimääräinen 15. edustajakokous. Sen tuloksena puolueessa saatiin aikaan muodollinen yhtenäisyys, jossa puolueen sisällä jatkoivat erillistä toimintaansa kommunistinen- ja opportunistinen osapuoli. Luokkataistelulinjaa tukevat kommunistit hyväksyivät tämän päätöksen, koska he katsoivat, että kehittämällä oikeaa työväen etujen mukaista politiikkaa ja aatteellista selvitystyötä saavutetaan pitkän työn tuloksena todellinen aatteellinen yhtenäisyys. Ylimääräisessä 15. edustajakokouksessa päätettiin yksimielisesti myös puolueen päälinjasta seuraavasti: ”SKP:n päälinjana on demokraattisen rintaman rakentaminen taistelussa monopoleja ja poliittista taantumusta vastaan työtätekevien demokraattisten oikeuksien laajentamiseksi, rauhan lujittamiseksi ja sosialismin edellytysten luomiseksi”. Me Kommunistien Liitossa katsomme tänäänkin, että huolimatta kommunistisen liikkeen kokemasta kriisikehityksestä, silloin muotoiltu päälinja oli oikea, eikä maailmassa ole tapahtunut mitään sellaista, joka muuttaisi tätä arviota.
Anti- imperialistinen nuoriso voimisti kommunisteja
60- luvun lopulla syntyi eri puolilla maailmaa opiskelevan nuorison anti-imperialistinen liike vastustamaan suurten kapitalistimaiden harjoittamaa kehitysmaiden riistoa ja imperialistista sotapolitiikkaa. Myös Suomessa nuoriso radikalisoitui. Kommunistien Tiedonantaja- lehden selkeä linja johti siihen, että tästä nuorisosta tuli osa kommunistista ja edistyksellistä liikettä. Tämä liike kasvoi hyvin voimakkaaksi Suomessa, koska olimme lähellä Neuvostoliittoa ja meillä oli edelleenkin voimakas kommunistinen liike ja Suomen kielelle oli käännetty runsaasti marxilaista kirjallisuutta. Tämä nuorisoliike voimisti ratkaisevasti puolueen kommunistista osapuolta, joka ryhmittyi hyvin näkyvästi Tiedonantaja- lehden ympärille. Alettiin puhua Tiedonantaja liikkeestä.
Hajanaisuus syveni
Tällaista kommunistisen liikkeen nousukautta kesti runsaat 10 vuotta. Alussa puolueen 15. ylimääräisessä edustajakokouksessa tehdyt päätökset puolueen eheyttämiseksi tuottivatkin tuloksia. Työväestölle vahingollinen hallituspolitiikka, jossa puolueen opportunistinen osapuoli oli mukana päättyi. Kommunistien Tiedonantaja- lehti keräsi ympärilleen laajaa kannatusta. Kuitenkaan huolimatta marxilais- leniniläisen osapuolen voimistumisesta, puolueen opportunistisen osapuolen näkemyksiä ei kyetty horjuttamaan. Opportunistisella osapuolella oli 15. ylimääräisen edustajakokouksen päätöksellä pieni enemmistö puolueen johdossa ja enemmistön päätöksillä se kykeni pitämään vallan itsellään. Näin tapahtui siitä huolimatta, että puolueen suuri enemmistö kannatti marxilaista linjaa. Vuonna 1975 porvarit ja oikeistososialidemokraatit loivat taktiikan, jolla SKP- SKDL enemmistön päätöksellä uudelleen vedettiin mukaan työväestölle vahingolliseen hallituspolitiikkaan. Tämän jälkeen puolueen kehitys alkoi taantua ja kommunistien asemia puolueen johdossa alettiin äänestyspäätöksillä hiljalleen murentaa.
Kolmas linja
70-80- luvun vaihteessa jo tiedettiin, että Suomen kommunistinen puolue ei kykene enää eheytymään marxilaiseksi luokkataistelupuolueeksi. Samalla alettiin nähdä, että Neuvostoliiton johdolla ylläpidetty kommunististen ja työväenpuolueiden luokkataistelutaktiikka ei enää toiminut. Sosialismi ei kyennyt entiseen tapaan etenemään. Neuvostoliitossa koitti ideologiassa ja taloudessa ns. pysähtyneisyyden aika, joka heijastui kansainväliseen työväenliikkeeseen. Kapitalismin uusoikeistolainen politiikka valloitti uusia asemia. Tämä aiheutti masennusta marxilaisessa nuorisoliikkeessä sekä myös varttuneemmassa väessä. Niinpä tässä tilanteessa marxilaisen opiskelijanuorison piirissä alkoi ilmetä voimakas halu teoreettiseen uudelleen arviointiin. Syntyi arvioita, joiden mukaan dialektinen- ja historiallinen materialismi sekä marxilainen taloustiede eivät kykene antamaan vastauksia aikamme perusongelmiin tai että työväenluokka ei olekaan enää vallankumouksen perusvoima. Kun Kommunistisen puolueen yhtenäisyystaistelun päämääränä pidimme marxilaisella perustalla tapahtuvaa aatteellista yhtenäisyyttä, niin nyt tämä ”kolmas linja” alkoi tehdä työtä pelkän teknisen yhtenäisyyden puolesta ilman työväenluokan ideologista perustaa.
Kolmaslinjalainen suuntaus voitti puolueen marxilaisessa osapuolessa.
Puolueen marxilais- leniniläinen osapuoli (Tiedonantajaliikkeen johto) ei puolueen jäsenten vaatimuksista huolimatta koskaan uskaltautunut torjumaan kolmaslinjalaisia näkemyksiä marxilaiselta perustalta teoreettisesti. Monet keskeiset kommunistit mukautuivat tilanteeseen. Lopullinen ”niitti” kolmannen linjan voitolle marxilaisessa osapuolessa oli Gorbatshovin nousu Neuvostoliiton Kommunistisen puolueen pääsihteeriksi. Keskeisiä kolmaslinjalaisuuden ”vastustajia” kutsuttiin Neuvostoliittoon ja palatessaan sieltä he olivat mukautuneet vallitsevaan tilanteeseen. Samaten marxilaisen osapuolen lehti Tiedonantaja alkoi tukea suoraan ”kolmatta linjaa” sekä Gorbatshovin ajattelua.
Kehitys johti SKP:n toiminnan lakkauttamiseen
Kolmaslinjalaiset kävivät 80- luvulla neuvotteluja puolueen opportunistisen osapuolen kanssa yrittäen erilaisella myönnytyspolitiikalla saada heitä suostumaan ”puolueen toiminnan jatkamiseen”. Tämä ei ollut puolueen opportunistisen osapuolen suunnitelmissa, vaan SKP:n 20 edustajakokous antoi keskuskomitealle oikeuden erottaa puolueen toiminnan jatkamista vaativat puolueen piirijärjestöt puolueesta. Keväällä 1989 Suomessa pidettiin ”vasemmistofoorumi”, johon osallistui puolueen opportunistien ja kolmannen linjan edustajia, vasemmistososialisteja ja erilaisia yleisvasemmistolaisia voimia. Siellä päätettiin perustaa vasemmistoliitto, joka korvaa kommunistisen puolueen. SKP:n toiminta lakkautettiin vuoden alkupuolella 1990 pidetyssä SKP:n 22. edustajakokouksessa. Saman vuoden keväällä perustettiin Vasemmistoliitto, joka luopui työväen aatemaailmasta ja jonka toiminnalle ei esitetty minkäänlaista luokkaperustaa.
SKP(y) ja ”uusi SKP”
Puolueen kohtalo oli kuitenkin sinetöity jo paljon ennen 22. edustajakokousta. 80- luvun puolivälissä alkoi puolueen marxilais- leniniläinen kenttäväki vaatia uuden kommunistisen puolueen perustamista. Tämän tuloksena puolueen tiedonantajaliikkeen johdon toimesta kutsuttiin keväällä 1986 koolle SKP:n järjestöjen edustajakokous. Mutta tähän mennessä puolueen ”marxilaisen osapuolen” näkemykset olivat suuntautuneet ”kolmannen linjan” ja Gorbatshovilaisen ajattelun kannalle, eikä tämä kokous kyennyt tekemään oikeaa tilannearviota. Kolmaslinjalaisista lähtökohdista toimintaa päätettiin jatkaa SKP:n sisäisenä rinnakkaisorganisaationa, joka myöhemmin nimettiin SKP(y):ksi (y=yhtenäisyys). SKP(y):n linjaa kuvaa voimakas sitoutuminen Vasemmistoliittoon siihen saakka kunnes se heitettiin sieltä pois sekä voimakas sitoutuminen Gorbatshoviin ja Neuvostoliittoon sen lopulliseen hajoamiseen saakka. Myöhemmin 90- luvulla SKP(y) sai järjestöpoliittisen taktikoinnin avulla itselleen oikeuden ottaa nimekseen Suomen kommunistinen puolue. Nykyinen ”uusi SKP” ei tukeudu ohjelmissaan marxilais- leniniläiseen yhteiskuntatieteeseen, vaan on korvannut teoreettisen perustansa jonkinlaisella vasemmistolaisella yliopistososiologialla. Sen asiakirjoissa painotetaan puolueen sitoutumista kansalaisliikkeisiin. Kun perinteisesti marxilais- leniniläiset puolueet tukevat suurpääoman vastaisen yhteisrintaman kehittämistä niin SKP näkee olevansa tällaisen yhteisrintaman runko, johon erilaiset liikkeet takertuvat.
KTP:n perustaminen
Vuoden 1986 jälkeen oli varmistunut, että Puolueen ”marxilainen osapuoli” ei kyennyt tekemään minkäänlaista ratkaisua edes siinä vaiheessa, kun SKP:n ja SKDL:n toiminnan lopettaminen oli kaikkien tiedossa. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ideologisen kurssin ajauduttua sivuraiteelle Tiedonantajaliikkeen johto ei vieläkään kyennyt näkemään tilannetta selvästi vaan seurasi NKP:n ja Gorbatshovin linjaa loppuun saakka. Tämän seurauksena luokkakantaiset kommunistit perustivat keväällä 1988 Kommunistisen työväenpuolueen (KTP), kun oli käynyt selväksi, että oman puolueen perustaminen on ainoa tapa turvata marxilais- leniniläinen kommunistinen puoluetyö maassamme.
KTP:n periaatteista
KTP määriteltiin alusta saakka työväenluokan puolueeksi, joka puolustaa työväenluokan ja sen liittolaisten asemaa. Sen ideologiseksi perustaksi määriteltiin Marxin, Engelsin ja Leninin löytämä tieteellinen yhteiskuntakäsitys marxismi- leninismi. Yhteiskuntakehityksen keskeiseksi tekijäksi nähtiin edelleen työväenluokan ja kapitalistiluokan välinen luokkataistelu. KTP:n ohjelmallisissa asiakirjoissa selvitettiin hyvinkin selkeästi liittolaispolitiikan välttämättömyys ja periaatteet, miten yhteiskunnan demokraattisista uudistuksista voidaan siirtyä sosialistiselle kehitysuralle. EU:n vastaisesta taistelusta KTP:n piirissä esitettiin arvio, jonka mukaan EU on monetaristisen ja uusoikeistolaisen politiikan synonyymi. Sen mukaisesti EU:n vastustajien tulisi olla uusoikeistolaisen politiikan vastaisen kansanrintaman ytimenä. KTP:n ohjelmalliset asiakirjat olivat osoitus siitä, että puolueen piirissä paneuduttiin aikamme yhteiskuntakehityksen marxilais- leniniläiseen arvioon.
Myös KTP ajautui umpikujaan
Kuitenkin myös KTP hajosi linjaerimielisyyksiin maaliskuussa 2002. KTP:n hajoamisen perussyynä oli pidettävä sitä, että tilanteessa, jossa puolueelle avautui mahdollisuus toteuttaa demokraattisen rintaman politiikkaa ja koota yhteen muita EU:n vastaisia voimia, keskusneuvoston enemmistö ei uskaltautunut lähteä toteuttamaan puolueensa ohjelmallisissa asiakirjoissa mainittua tärkeintä taktista tehtävää: suurpääoman vastaisen demokraattisen yhteisrintaman rakentamista. Erimielisyydet kommunistien taktisen tavoitteen, monopolienvastaisen yhteisrintaman kehittämisestä johtivat vuoden 2002 alkupuolella KTP:n maaliskuun keskusneuvoston kokouksessa puolueen lehden, Työkansan Sanomien, päätoimittajan ja puolueen pääsihteerin erottamiseen tehtävistään ja myöhemmin lähes puolet aikaisemmista keskusneuvoston jäsenistä joutui jättämään paikkansa. Näiden tapahtumien kautta KTP menetti mahdollisuutensa ottaa haltuunsa se tehtävä, joka kommunisteille historiallisesti asettuu. Kielteinen päätös rintamapolitiikan kehittämisestä ”kipsasi” KTP:n tulevan kehityksen, sillä oli selvää, että KTP: n piirissä ei tämän jälkeen voida tehdä aloitetta monopolienvastaisesta liittolaispolitiikasta käytävän keskustelun avaamisesta.
KTP:n ja SKP:n ongelma
On vastattava kysymykseen, miksi tänään nykyinen SKP tai KTP eivät kykene marxilaisen yhteiskuntatieteen avulla arvioimaan luokkataistelun ongelmia nykyisessä maailmassa? Nykyisen SKP:n osalta asia tuli jo selvitettyä: Kommunistisen- ja työväenliikkeen hajoamisprosessi synnytti vanhan SKP:n marxilaisessa osapuolessa kolmaslinjalaisen suuntauksen, joka sai voimaa Gorbatshovin ideologiasta ja sen seurauksena nykyinen SKP luopui marxilais- leniniläisestä analyysista. Mikä sitten oli KTP:n ongelmien taustalla, koska sen piirissä kuitenkin kyettiin kehittämään oikeita arvioita? KTP:n puolella oli niin, että sinne siirtyi marxilais- leniniläiseen yhteiskunta- analyysiin suuntautuvan jäsenistön ohella se äärivasemmistolainen osa jäsenistöä, joka piti loppuun saakka kiinni kommunistisen liikkeen ulkoisista periaatteista ja tunnusmerkeistä tuntematta aina niiden marxilais- leniniläistä sisältöä muutoin kuin subjektiivisten mielikuvien perusteella. KTP:n piirissä voitiin marxilais- leniniläisen jäsenistön voimin kehittää oikeaa marxilais- leniniläistä linjaa. Valmistellut asiakirjat hyväksyttiin, koska kaikkien mielestä ne näyttivät paperille painettuina hyviltä. Siinä vaiheessa, kun tuli aika ja mahdollisuus panna yhteisesti hyväksyttyä päälinjaa käytäntöön ilmeni, että osa KTP:n jäsenistöstä ei alkuunkaan ymmärtänyt kommunistisen liikkeen taktiikan periaatteita, eikä omia asiakirjojaan. Tässä mielessä KTP:n ja SKP:n johdolla on sama ongelma, marxismi leninismi on korvattu vaistonvaraisuudella.
Kommunistien liiton asema ja paikka
Kommunistien Liiton perustaminen tapahtui pakon edessä, koska marxilais- leniniläiselle linjalle ei löytynyt enää paikkaa Suomen puolue- elämässä. Perustamiskokouksessa annetussa tiedotteessa todettiin: ”Uuden järjestön kritiikkinä SKP:n suuntaan on, että puolue antoi 1980-luvulla periksi marxismi-leninismistä. KTP:n suuntaan kritiikki on puolueen selvästi havaittavissa oleva eristäytymispyrkimys suurimmasta osasta työväenluokkaa. Yhteistyö sopii heille vain aatteellisesti samanmielisten kanssa”. Tähän mennessä Kommunistien Liitto on hyväksynyt oman puolueohjelman, sekä tuottanut siitä englanninkielisen laitoksen, joka on luettavissa myös puolueen nettisivuilla. Kommunistien Liitolla on tällä hetkellä työn alla kaksi asiakirjaa: ”90 vuotta kommunistien toimintaa Suomessa” sekä ”Sosialismin ja kommunistisen liikkeen vaikeuksien syistä”. Kommunistien Liitto on toiminnassaan keskittynyt hyvin voimakkaasti puolustamaan suurpääoman vastaisen kansanrintaman kehittämistä sekä kommunistisen liikkeen eheyttämistä marxilais- leniniläiseltä perustalta. Kansanrintamapolitiikasta Kommunistien Liiton asiakirjoissa todetaan mm: ”Demokraattisen rintamapolitiikan tärkein tehtävä on puolustaa työtätekevän kansanosan toimeentuloa ja elämänvarmuutta ja näin irrottaa Suomi EU:n uusoikeistolaisesta talouspolitiikasta. Tällainen rintama ei rakennu ilman vahvaa marxilais- leniniläistä ja tieteelliseen yhteiskunta- analyysiin kykenevää kommunistista puoluetta, joka kykenee toimimaan laajan kansanrintaman moottorina ja olemaan yhteistyössä kaikkien niiden tahojen kanssa, jotka näkevät suuren rahan vallan etujensa vastaisena ja vastustavat monopolien ylivaltaa”. Kommunistien yhteistyöstä todetaan mm: ”Yhteistyön kehittäminen SKP:n, KTP:n, Kommunistisen nuorisoliiton ja Kommunistien Liiton välillä on välttämätöntä yhtenäisen marxilais- leniniläisen puolueen organisoimiseksi maahamme”.
Maailman kommunistisen- ja työväenliikkeen uudet tehtävät
Kommunistien Liitossa käydyssä keskustelussa olemme todenneet, että Suomessa tapahtunut kommunistisen- ja työväenliikkeen kehitys heijastaa muuallakin maailmassa tapahtunutta kehitystä. Kun me Suomessa kansallisella tasolla suuntaudumme yhtenäisen marxilais- leniniläisen puolueen kehittämiseen, niin katsomme, että kansainvälisesti kommunististen ja työväenpuolueiden tulee suuntautua uuden yhtenäisen kapitalismin- ja imperialismin vastaisen luokkataistelutaktiikan kehittämiseen. Tässä työssä haluamme yhteistyötä kaikkien niiden voimain kanssa, jotka myös näkevät tämän tehtävän välttämättömyyden.
Kommunistien Liiton joukkotyön muodoista
Kommunistien Liitto aloitti toimintansa syksyllä 2002 KTP:n hajoamisen jälkeen. Suomessa ja Euroopassa suurporvariston toimet ylikansallisen EU:n perustamiseksi merkitsivät samalla nykyisen uusoikeistolaisen (uusliberalistisen) yhteiskuntapolitiikan läpimurtoa. Jo ennen keväällä 2002 tapahtunutta KTP:n hajoamista kommunistit olivat organisoimassa joukkojärjestöä: EU:n Vastainen Kansanrintama. Keväästä 2002 lähtien tästä järjestöstä kehittyi uusoikeistolaisen yhteiskuntapolitiikan vastainen kansalaisjärjestö, jossa myös Kommunistien Liiton jäsenet laajasti toimivat. Tämän järjestön toimesta perustimme v. 2002 Kansan ääni- sanomalehden (mielipidelehti työn, toimeentulon, rauhan ja kansanvallan puolesta). Kansan ääni- lehdellä on siitä saakka ollut tärkeä asema organisoitaessa uusliberalistisen politiikan vastaista toimintaa. Alusta saakka Kommunistien Liiton toimintaperiaatteena ovat olleet mm. seuraavat toiminnalliset periaatteet: (1) Tarvitaan itsenäinen kommunistinen järjestö, joka perustaa toimintansa työväenluokan tieteelliseen maailmankatsomukseen marxismi-leninismiin, jonka perustalta arvioidaan yhteiskuntakehityksen tilaa, suuntaa ja tulevaisuutta. (2) Tarvitaan laaja yksityisiä kansalaisia ja kansalaisjärjestöjä edustava joukkoliike, jossa kaikki demokraattiset ja kommunistiset voimat toimivat tasa-arvoisina yhteisen päämäärän puolesta, joka suuntautuu kansan etujen mukaisen demokraattisen vaihtoehdon rakentamiseen nykyiselle uusoikeistolaiselle politiikalle.
Tässä mielessä Kommunistien Liiton jäsenet olivat vuosina 2002-2004 mukana Muutosvoimat Suomi-liikkeessä, joka v. 2003 parlamenttivaaleja varten järjestäytyi puolueeksi (Suomessa liikkeen, joka haluaa osallistua valtakunnallisiin vaaleihin, tulee rekisteröityä puolueeksi). Tässä liikkeessä olivat mukana mm. pienet puolueet: Vapaan Suomen liitto, joka edusti EU:n vastaista demokraattista porvaristoa sekä punavihreitä arvoja edustava Vaihtoehtoväki. Lisäksi mukana olivat jo edellä mainittu EU:n Vastainen kansanrintama, sekä meitä kommunisteja edustava Helsinkiläisten kommunistien kaupunkijärjestö, koska Kommunistien Liittoa ei ollut silloin vielä virallisesti rekisteröity. Muutosvoimat Suomi- järjestö rakensi yhteisen demokraattisen suurkapitalistien vastaisen tavoiteohjelman ja järjestön sisäinen yhteistyö oli hyvä. Vaalimenestystä ei kuitenkaan tullut. Tässä vaiheessa teimme yhteisen arvion, että tämänkaltainen laaja suurkapitalistien vastainen joukkoliike, jossa olivat edustettuna ideologialtaan työkansaa sekä demokraattisia porvarillisia arvoja edustavat voimat, ei ollut Suomen nykytilanteessa toimiva. Muutosvoimat Suomi- liike ei purkaantunut riitaisasti vaan sovussa. Sovimme, että yhteistyö tulevaisuudessa jatkuu mm. Vapaan Suomen Liiton kanssa tulevaisuudessa muilla tasoilla. Näin myös on tapahtunut.
Uusoikeistolaisen yhteiskuntapolitiikan voiton jälkeen perinteiset työväenpuolueet - Sosialidemokraatit ja Vasemmistoliitto - säilyttääkseen yhteiskunnallisen asemansa, hyväksyivät uusoikeistolaisen talouspolitiikan periaatteet. Tämän vuoksi mm. me kommunistit nostimme esiin ajatuksen uuden laajan työkansaa edustavan rintamapuolueen perustamiseksi. Vuodesta 2004 lähtien teimme liittolaistemme kanssa valmisteluja laajan yhteistoimintajärjestön Suomen Työväenpuolue STP:n perustamiseksi. STP perustettiin v. 2006. Sen organisoimisessa olivat keskeisesti mukana jo edellä mainittu punavihreä puolue Vaihtoehtoväki, EU:n Vastainen kansanrintama, sekä Kommunistien Liitto. STP on erilaisten työkansaa edustavien järjestöjen ja kansalaisten liitto, joka pyrkii yhdistämään työkansaa edustavat voimat yhteistyöhön poliittisen vaihtoehdon luomiseksi nykyiselle politiikalle.
STP:ssä kommunistit toimivat täysin tasa-arvoisina muiden voimain kanssa. Tällä hetkellä suuntaamme voimamme joukkotyön osalta STP:n kehittämiseen. Tiedotuksen osalta olemme kehittäneet Kansan ääni- sanomalehden toimintaa. Kansan äänen julkaisijana toimivat tällä hetkellä STP, EU:n Vastainen Kansanrintama, Kommunistien liitto sekä fasisminvastainen järjestö: Sodan ja Fasismin Vastainen Työ.
Helsinki 15.3.2009
50.
Kai sinä Fileas tiedät, ettemme me herrasmiehet hevin anna liialle tunteilulle sijaa.
”Kysymykseesi vastaaminen todellakin ottaa sen verta suuren ajan, etten siihen ryhdy itse vastaamaan. Ja mikäli et osaa itse tietoa etsiä tai käyttää järkeäsi, niin autetaan tyttöä mäessä: Ohessa copypastella Kommunistien Liitto ry:n näkemys siitä, missä mennään ja miksi on olemassa monta vasemmistolaista puoluetta ja vaihtoehto sille, kuinka tilanteesta päästään eroon. Tähän näkemykseen yhdyn minäkin, joten toivottavasti saat tyydytyksen:
Huom! Tästä aiheesta en aio tässä yhteydessä jatkaa pidemmin. Kommunistisen liikkeen kiemurat kaikkine yksityiskohtineen eivät ole tämän blogikirjoituksen varsinainen pääaihe, joten tämä vain Zacken mielenrauhan turvaamiseksi.”
Eli et yksinkertaisesti osaa vastata, vaan pastetat ja toivot, että sieltä jostain löytyy vastaus. Ei käy, kerro minulle nyt vain miksi vasemmisto ei kykene yhteistyöhön. Mutta lieneekö se nyt mikään uusi juttu, että komukka jäätyy, kun tivataan vastausta?
53.
Kyllä sieltä löytyy vastauksia, käytät vain päätäsi.
”Kyllä sieltä löytyy vastauksia, käytät vain päätäsi.”
Onko se ylivoimaisen vaikeaa vastata itse?
55.
Ei suinkaan. Siihen vain en vaivaudu kuluttamaan aikaani.
Kysymykseesi, miksi on näin monta puoluetta, vastauksen löydät selkeimmin ja perustelluimmin pasteamastani tekstistä. Olen ollut sitä valmistelemassa, joten näet siellä myös meikäläisen kädenjälkeä. Onko sinun liian ylivoimaista etsiä itse tietoa?
”Ei suinkaan. Siihen vain en vaivaudu kuluttamaan aikaani.
Kysymykseesi, miksi on näin monta puoluetta, vastauksen löydät selkeimmin ja perustelluimmin pasteamastani tekstistä. Olen ollut sitä valmistelemassa, joten näet siellä myös meikäläisen kädenjälkeä. Onko sinun liian ylivoimaista etsiä itse tietoa?”
Jos olisit käyttänyt kaiken sen ajan, mitä olet nyt käyttänyt kysymyksen pakoiluun, vastaamiseen, olisit jo vastannut. Vaan et: sinulle on ylitsepääsemättömän vaikeaa kertoa syy siihen miksei vasemmisto kykene yhteisrintamaan. Luin jo tekstin ja perus vasemmistohenkihän siitä paistoi läpi: toiset vasemmistolaiset ovat oikeassa ja loput vasemmistolaiset porvareita ja aivopestyjä. Minä kysyin sinulta, joten odotan myös sinulta vastausta.
57.
Vaikka kanssasi tässä keskustelenkin, menee meikäläiseltä aikaa paljon muuhunkin kivaan. Jos olisit etsinyt itse tietoa, niin olisimme molemmat säästäneet tehokasta aikaa. Jos ryhtyisin vastailemaan kaikkiin kommentoijien mielenoikkuihin perusteellisesti, en muuta ehtisi tehdäkään.
Vastauksen sait oheisessa muistiossa - enempää en tarjoa. Ota tai jätä.
”Vaikka kanssasi tässä keskustelenkin, menee meikäläiseltä aikaa paljon muuhunkin kivaan. Jos olisit etsinyt itse tietoa, niin olisimme molemmat säästäneet tehokasta aikaa. Jos ryhtyisin vastailemaan kaikkiin kommentoijien mielenoikkuihin perusteellisesti, en muuta ehtisi tehdäkään.”
Kuten sanottu, olisit jo ehtinyt vastata monesti kysymykseeni ellet olisi lässyttänyt joutavuuksia, ettei ole sinun tehtäväsi vastata. Älä yritä pakoilla kysymystä sanomalla, että etsi itse. Minä kysyn SINULTA, joten odotan myös vastauksesi olevan oma ja ennen kaikkea vastaus kysymykseen. Ehdit vastata näihin viesteihini, joten aikaa sinulla näyttää kyllä olevan.
”Vastauksen sait oheisessa muistiossa - enempää en tarjoa. Ota tai jätä.”
Et siis kykene vastaamaan kysymykseeni. Hienoa.
59.
Aikaa kyllä löytyy - harkintani mukaan sinullekin.
Vastauksen sait: loppu riippuu sinusta. Se on hienoa.
”Aikaa kyllä löytyy - harkintani mukaan sinullekin.”
Joten annatko jo vastauksen?
”Vastauksen sait: loppu riippuu sinusta. Se on hienoa.”
Esitin jo miksi tuo selitys ontuu ja miksi tahdon sinulta oman vastauksen. Joten kerrotkos jo? Tuo tekstihän vain vahvistaa käsitystä, etteivät sotaisat komut koskaan kykene muodostamaan yhteisrintamaa.
61.
Kuinka niin selitys ontuu? Oma vastukseni oli pastettu muistio, josta löytyy hyvin selitys siihen, miksi on näin monta vasemmistolaista puoluetta.
Nyt sinulle on annettu mainio tilaisuus löytää vastauksia kysymykseesi. Mikäli et sitä osaa tehdä, niin se on täysin oma murheesi
”Kuinka niin selitys ontuu? Oma vastukseni oli pastettu muistio, josta löytyy hyvin selitys siihen, miksi on näin monta vasemmistolaista puoluetta.”
Siinä mielessä, että sen mukaan on vaikea nähdä, että olisi mahdollisuus vasemmiston yhteisrintaman syntyyn. Kuten esitin, vasemmistolaiset ajattelevat, että on oikeita vasemmistolaisia (siis he), porvarillisia vasemmistolaisia ja liian radikaaleja vasemmistolaisia eli vääriä vasemmistolaisia (muut). Miten on mahdollista, että syntyisi yhteisrintama, kun edes KTP ja SKP eivät tule toimeen. Puhumattakaan Räsäsestä.
”Nyt sinulle on annettu mainio tilaisuus löytää vastauksia kysymykseesi. Mikäli et sitä osaa tehdä, niin se on täysin oma murheesi ”
Lue ylempää.
63.
Kysyit minulta kommentissa 25, miksi on monta vasemmistolaista puoluetta. Väitän, että pasteamani muistio antaa sinulle oikein hyvät vastaukset murheisiisi.
”Kysyit minulta kommentissa 25, miksi on monta vasemmistolaista puoluetta. Väitän, että pasteamani muistio antaa sinulle oikein hyvät vastaukset murheisiisi.”
Mikseivät nämä kykene muodostamaan yhteisrintamaa? Muistiosi vain vahvistaa sen mitä itsekin ajattelen: yhteisrintama tai yhteistyö ovat mahdottomia.
65.
Nythän sinä painit jo aivan toisessa kysymyksessä. Tyydyttikö edes vastaukseni ensimmäiseen kysymykseen sinua? Pureskele nyt sitä hieman ensin - liika ahneus ei ole ruoansulatukselle hyväksi.
”Nythän sinä painit jo aivan toisessa kysymyksessä. Tyydyttikö edes vastaukseni ensimmäiseen kysymykseen sinua? Pureskele nyt sitä hieman ensin - liika ahneus ei ole ruoansulatukselle hyväksi.”
Johan aluksi totesin, ettei vasemmisto kykene yhteistyöhön, kuten saatat huomata jos luet vanhempia kommentteja. Odotin sinulta jonkinlaista lääkettä tähän vaivaan: miten saada vasemmistosta, tai edes STP:stä, uskottava?
67.
Saathan sinä todeta, mitä haluat.
Meikäläiselle suunnattu kysymys oli sensijaan aivan toinen. Nyt kannattaa olla hieman tarkempi, ettei tämä kommenttiketju mene täydelliseksi jaaritteluksi.
”Saathan sinä todeta, mitä haluat.
Meikäläiselle suunnattu kysymys oli sensijaan aivan toinen. Nyt kannattaa olla hieman tarkempi, ettei tämä kommenttiketju mene täydelliseksi jaaritteluksi.”
Jottei mene aivan jaaritteluksi, niin kerrotko sitten suoraan miksei vasemmisto kykene muodostamaan yhteisrintamaa?
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
”lähteä rakentamaan yhteistyötä eurooppalaista, kovaa uusoikeistolaista talouspolitiikkaa vastaan ja hyvinvointiyhteiskunnan puolesta. Tämä yhteistyö onnistuu vain terävällä, rehellisellä ja periaatteellisella yhteistyöllä. Tätä varten on Suomen Työväenpuolue perustettu.
Antti Siika-aho, varapuheenjohtaja
Suomen Työväenpuolue rp.”
Kuulepas Antti Siika-aho
Tässä loppu juuri maailmalle lähettämästäsi kehuskelusta.
Mitä tarkoitat tällaisella uusoikeistolaisella talouspolitiikalla ja miten se poikkeaavanhasta.
Ymmärtääkseni porvarit ovat aina ottaneet työväestä maksimaalisesti irti sen, mitä ovat osanneet.
Kun kuntavaalien alla heitin ilmoille Lahden punaisen julistukseni yhteistyöhaasteeksi vasemmistolle liberaalin kapitalismin pysäyttämiseksi ja uuden sosiaalisuuden aallon vapauttamiseksi yhteiskunnassa, niin se ei kiinnostanut ketään vasemmistolaista poliitikkoa, ei edes teidän puolueen hallitusta erittäin lähellä olevaa henkilöä, joka kävi kotonani uteliaisuudesta näköjään vierailulla.
Syy, mitä varten puolueenne on perustettu, löytyy erottamisestanne luokkakantaisesta kommunistisesta työväenpuolueesta, kun te venyitte ja vanuitte joka suuntaan.
Perustamisenne tarkoitus ei suinkaan ollut rehellisen ja periaatteellisen sillan rakentamisessa eri vasemmistoryhmien yhteistyölle, vaan te kursitte kasaan juuri sitä, mitä sattui syntymään, jostakin kirjavasta vaihtoehtoväestä.
69.
En kerro, sillä minun mielestäni vasemmisto voi muodostaa yhteisrintaman, mikäli halua siihen löytyy.
70.
Uusoikeistolaisella talouspolitiikalla minä ainakin Euroopan laajuisesti tarkoitan politiikkaa, jossa hyvinvointipalveluiden ja konsensuksen aika on ohi ja jossa pääomapiirien ei enää tarvitse tehdä myönnytyksiä. Tämä johtuu kansainvälisen kommunistisen- ja työväenliikkeen täydellisestä romahduksesta. Kapitalisti on aina osannut kyniä, mutta nyt sen ei tarvitse edes esittää puhaltelevansa höyheniä. Tätä politiikkaa vastaan tarvitaan vastavoimaa, joka kykenee tuomaan kansalaisille avaimet muuttaa tämä tuhon politiikan suunta.
Oletko miettinyt, miksi julistuksesi ei lyönyt läpi missään? Olisiko siinä jotain petraamisen varaa? Vai olisiko se kertakaikkiaan vain omassa pienessä yksinäisyydessään tehty sepustus, josta paistaa vain oma egosi?
KTP:sta aikanaan lähteneet kommunistit teimme aloitteita yhteistyöpolitiikasta aivan kuin oli puolueen ohjelmallisissa asiakirjoissa todettukin. Ne, jotka istuivat paikallaan kuin tatit, maatuvat nyt (valitettavasti) paikoilleen. Yhteistyön rakentaminen ei ole marxilais-leniniläisestä yhteiskuntatieteestä luopumista vaan taktiikkaa (vaikka vastoin yritätkin joka paikassa totuutta säästellen toitottaa). Ja sitä taktista pelisilmää soisi löytyvän itse kustakin.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
”KTP:sta aikanaan lähteneet kommunistit teimme aloitteita yhteistyöpolitiikasta aivan kuin oli puolueen ohjelmallisissa asiakirjoissa todettukin.”
Älä puhu potaskaa Antti. Sinä kävit kuulemma kerran nuorena poikana kyseisen puolueen kokouksessa, mitä sinä niistä tiedät?
”Uusoikeistolaisella talouspolitiikalla minä ainakin Euroopan laajuisesti tarkoitan politiikkaa, jossa hyvinvointipalveluiden ja konsensuksen aika on ohi ja jossa pääomapiirien ei enää tarvitse tehdä myönnytyksiä.”
Ei porvareitten tarvinut tehdä myönnytyksiä 70-luvusta lähtien, jolloin luokkakantaisten kommunistien voimat alkoivat ehtyä ja teidänkaltaiset porvarivetoiset saivat kenkänsä työväenjärjestöjen ja ammattiyhdistysten johtopaikkojen ovien väliin.
”Oletko miettinyt, miksi julistuksesi ei lyönyt läpi missään? Olisiko siinä jotain petraamisen varaa? ”
Siinä on nimenomaan petraamisen varaa eli puhdistaa kerta heitolla työväenjärjestöt ja ammattiyhdistyksen porvariston nuoleksijoista.
Sellaiseksihan teidänkin puolueenne on julistautunut. Ette kuulemma etsi vaihtoehtoa tälle riistokapitalismille.
Jatkakaa vain yhteistyötänne niitten kapitalistien kanssa, ei siihen tarvitse poika työläisiä ja heidän etujaan sotkea.
”En kerro, sillä minun mielestäni vasemmisto voi muodostaa yhteisrintaman, mikäli halua siihen löytyy.”
Miksei se muodosta?
73.
Hmm…vai kuulemma? Kukahan tämän kyseisen tiedon on sinulle esittänyt? Vuosina 2000-2002 tuli kyllä muutamassa kymmenessä KTP:n tilaisuudessa/kokouksessa/tapahtumassa jne. käytyä ja osallistuttua jopa edustajakokoukseen Lahdessa (jossa en muista sinua nähneeni). Mikäli meikäläinen muistetaan vain yhdestä kokouksesta, niin silloin on jonkun muisti hatara tai sitten olen vain tavalliseen tapaani huomaamaton. No, eipä sillä - en minä tapaa laskea toverien aktiivisuutta kokouskäyntien perusteella.
”Ei porvareitten tarvinut tehdä myönnytyksiä 70-luvusta lähtien, jolloin luokkakantaisten kommunistien voimat alkoivat ehtyä ja teidänkaltaiset porvarivetoiset saivat kenkänsä työväenjärjestöjen ja ammattiyhdistysten johtopaikkojen ovien väliin.”
Äläpäs nyt vetele mutkia suoriksi, vaikka se onkin ainoa tapasi käydä keskustelua aiheesta.
¨Siinä on nimenomaan petraamisen varaa eli puhdistaa kerta heitolla työväenjärjestöt ja ammattiyhdistyksen porvariston nuoleksijoista.
Sellaiseksihan teidänkin puolueenne on julistautunut. Ette kuulemma etsi vaihtoehtoa tälle riistokapitalismille.
Jatkakaa vain yhteistyötänne niitten kapitalistien kanssa, ei siihen tarvitse poika työläisiä ja heidän etujaan sotkea. ”
Taas tuo merkillinen ”kuulemma”. Ota itsekin välillä asioista selvää, äläkä usko kuulopuheisiin.
Näkemyksesi julistuksestasi vastasikin jo itsessään aiemmin pohtimiini kysymyksiin….
74.
”Miksei se muodosta? ”
Todennäköisesti siksi, ettei ole todellista tahtoa muodostaa. Miksi kysyt?
Eiköhän Siika-ahon ja Räsäsen keskustelu viimeistään osoita sen, ettei vasemmisto kykene yhteistyöhön. Hah sanon minä.
”Todennäköisesti siksi, ettei ole todellista tahtoa muodostaa. Miksi kysyt?”
Miksei se tahdo muodostaa? Kiinnostaako vasemmistoa keskinäinen opillinen riitely enemmän kuin oikeiston lyöminen? Oi tätä turhamaisuuden määrää. Miksi kysyn? Koska minua kiinnostaa.
77.78.
”Miksi kysyn? Koska minua kiinnostaa. ”
Sinua kiinnostaa kysyä, minua ei kiinnosta vastata. Miten ratkaisemme tilanteen?
Räsänen ja Siika-aho eivät ole yhtä kuin vasemmisto. Jotain rajaa sentään.
”Sinua kiinnostaa kysyä, minua ei kiinnosta vastata. Miten ratkaisemme tilanteen?”
Mitähän demokratiaa se on, ettei vastata äänestäjille? En tiedä mikset vastaisi. Ellet sitten tosiaan osaa vastata.
”Räsänen ja Siika-aho eivät ole yhtä kuin vasemmisto. Jotain rajaa sentään.”
Ei toki, mutta kuvastavat vasemmiston tilaa mainiosti.
80.
”Mitähän demokratiaa se on, ettei vastata äänestäjille? En tiedä mikset vastaisi. Ellet sitten tosiaan osaa vastata.”
Tämä blogi ei ole demokratiaa, pikku ystäväni. Se on meikäläisen yksinvaltaa. Toisaalta en ole ehdokkaana missään, joten ei minulla ole äänestäjiäkään. En tiedä, miksi vastaisin kysymyksiisi.
”Ei toki, mutta kuvastavat vasemmiston tilaa mainiosti. ”
Kuinka niin? Kahden ihmisen erimielisyyskö? Kai itsekin tajuat, ettei noin pienellä otannalla voi tehdä mitään johtopäätöksiä.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
”Näkemyksesi julistuksestasi vastasikin jo itsessään aiemmin pohtimiini kysymyksiin….”
Ja taas siellä korpikuusen alla kyyhöttänyt pieni muna kuvittelee olevansa kanaa viisaampi.
Se on aivan tyypillistä tietyssä iässä.
”Räsänen ja Siika-aho eivät ole yhtä kuin vasemmisto. Jotain rajaa sentään.”
Tässä olet Antti aivan oikeassa, jotain rajaa sentään.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
Miksi poika ei mennyt dosentin kanssa Lenin-museoon? Ei näkynyt missään filmillä.
Vierastitko jotenkin paikkaa?
Tervetuloa uudelleen sivistyksen pariin tänne Lahteen.
Kyllä minä aina keitän hyvät kahvit maalaisserkuille.
82.83.
Ei, Markus. Kyllä sinä olet puheinesi täysi käki ;D
Olin kyllä tuossa vajaa puolitoista kuukautta sitten dosentin kanssa Lenin-museossa…matkakaan ei ollut pitkä eikä tullut koti-ikävä kun sattumoisin asustan ihan museon naapurissa. Videolle dosentti ei kai saanut mahtumaan kahta yhtä komeaa miestä eli minua ja Vladimir Iljitsia.
Kahvia nyt tarjoavat, mutta harvalla on nisua pöydässä. Mikäli sinulta löytyy, niin saatan poiketakin.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
ANTTI
Teidän puolue ei pysty ohjelmallisesti esittämään mitään sellaista, jota sosdemien luopurit eivät olisi sanoneet jo vuosikymmenet aikaisemmin.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
84.
OK. Soita ennakkoon, että tiedän varata sinulle sitä tarjoilua.
85.
Sosdemin luopurit ovat luopuneet tänään sellaisistakin asioista, joiden puolustaminen olisi jokaisen edistyksellisen suomalaisen asia.
STP on ekososiaalinen puolue, jonka ohjelma pyrkii turvaamaan rakennetun hyvinvoinnin ja muuttamaan kurssin kohti sosialismia.
Mitä erilaista sinulla on tarjota? Tiivistä vaikka muutamaan napakkaan kohtaan ja kerro meille kaikille. Myönnän, että olen liiaksi unohtanut kysyä sinun ajatuksiasi! Minulla kun ei ole lapsia, niin en aina muista, että he koettavat saada aikuisten huomion keinolla millä hyvänsä. Paras lääke siihen on tietysti kuunteleminen. Kevennä sydäntäsi, Markus!
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
85.
Kun minullakaan ei ole lapsia, siis kotona, niin joudun usein puhumaan tuolle meidän kymmenkiloiselle pikku tiikerille.
Hän onkin monia sossuja viisaampi, täys porvari.
Nyt voin puhua sinulle.
Kuten olen kymmenet kerrat täällä blogeissa jo kertonut, että nyt olemme jo siinä vallankumouksellisessa tilanteessa, josta se Massonin agentti Uljanov puhui.
Kapitalistit ovat ajaneet tuotantotapansa kankkulan kaivoon ja nyt odottaisi löytyvän niitä tekijöitä, kehuskelujen sijaan, jotka pystyvät organisoimaan ja käynnistämään suunnitelmatalouden.
Nyt on jo hätätilanne.
Sinustahan ei kuitenkaan sellaiseen työhön ole, kun sinä et ole ehtinyt vielä tehdä varmaan päivääkään oikeaa työtä ja et näin ollen ymmärrä mitään tuotannosta ja sen johtamisesta.
Löytyyköhän sieltä teidän puolueesta ketään tällaista ihmistä?
Monet ovat puheissa niin tekijöitä, mutta sitten kun mennään paikan päälle, niin meneekin sormi suuhun.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
Niin Antti, oikeisiin asioihin valmistautumiseen tarvittu aika on mennyt vain tyhjiin selittelyihin ja ei sen puoleen, sellaisiin asioihinhan te ette KUULEMMA lähde mukaan.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
Uutiset kertoivat juuri, että Suomen ”vasemmistopuolueista” lähtee vain yksi äärioikeistolainen meppi Brysseliin. Porvaripappi on sitoutumaton.
Sanopas nyt Antti, mitä sinä tästä tilanteesta ajattelet?
Päätoimittaja Räsänen antaa nyt uuden Lahden punaisen julistuksen:
”IRTI PORVAREISTA!”
Haluatko sinä Antti itse ja johdatatko myös teidän ”työväenpuolueen” tämän julistuksen taakse?
88.
Eli ohjelmasi yksi kohta on, että Lenin oli jonkun Massonin agentti…mihin tarkemmin ottaen edes perustat tämän väitteesi? (veikkaanpa, että olet lukenut liikaa noita aikoinaan iltalukemistoksi tarkoitettuja siionin viisaiden pöytäkirjoja jne. ne kyllä ovat mehukkuudessaan aivan Viisikkojen kaltaista poika-lukemistoa, mutta ei niitä liian tosissaan kannata ottaa:D)
Kapitalistit tosiaan ovat ajamassa tuotantotapansa loppuun. Tämän esitti jo Marx yli 150 vuotta sitten ja se on kaikkien ajattelevien ihmisten tiedossa. Mutta mikä on se keino, jolla kohti kestävämpää tuotantotapaa (so. suunnitelmataloutta) sitten kamppaillaan? Mikä on se taktiikka, jolla kansalaisten enemmistö saadaan heräämään todellisuteen ja lähtemään työhön heidän kohtalonsa muuttamiseksi? Siihen sinä et ole vielä antanut vastausta. Ateria ei tule suuhun vain pitämällä suutaan auki.
STP:sta löytyy erittäin kyvykästä porukkaa. Väitänpä meidän puolueessamme olevan yhdet Suomen kyvykkäimmistä ja fiksuimmista ihmisistä,joilla riittää tarmoa.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
Jos olet Antti lukenut valtiofilosofian parhaan teoksen ”Valtio ja vallankumous”, jota en tosin usko, sekin on joidenkin mielestä tarkoitettu iltalukemiseksi ja sinähän aina nukahdat muutaman rivin jälkeen, niin tiedät, mistä on kyse.
Niin, mene nyt lopulta hyvä mies lehteni sivulle ”Loppuraportti” ja sitten ”Operaatio ihminen”, niin jos sitten ymmärrät.
Kaikki muut ovat ymmärtäneet, mutta sinä saat kysyä, jos et ymmärrä.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
Kyllä autokuningas Henry Ford kirjoitti paljonkin tästä Massonista ja samoin saksalainen Theodor Fritsch. Järkimiehiä molemmat.
Eräs heidän kynsistään karkuun päässyt venäläinen kirjoitti pari vuotta sitten, että tämän Massonin eli maailmantaloutta johtavan kasaaripankkiirien ryppään hallituksessa istuu 28 henkilöä.
Nämä asiat saattavat olla sinulle liian vaikeita ymmärtää, mutta ”Loppuraportissa” katsotaan mielenkiintoisia Suomen teollisuudessa toteutuneita käyrästöjä, jotka puhuvat selvää kieltään siitä, että kaikki on toteutettu ennakkosuunnitelman mukaisesti.
Siis Massonin vuonna 1945 aloittaman suunnittelujakson määrätietoista toteuttamista.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
Niin Antti, taisin siellä jossakin sanoa, että Loppuraportissa en enää alaa noviiseja opettamaan teknisen arvojärjestelmäni perusasioissa.
Jos asiat eivät lähde sinulle avautumaan, on sinun ensin luettava kirjani ”Arvoprosessi” kyseisestä aiheesta, 1500 sivua.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
Sinähän Antti varmaan ymmärrät, miksi pörssikurssit menevät nyt samalla nopeudella ylös, mitä ne tulivat aikaisemmin alas.
Hetken päästä ne tulevat taas vielä nopeammin alas, kun he ymmärtävät, että osinkoja ei tule ja firmoilla ei ole kapitalisteille mitään arvoa edes selvitystilassa.
Ainoastaan, jos työläiset jostakin hinnasta lunastavat nämä firmat, käynnistäessään suunnitelmatalouden.
Leninkin sanoi, että lunastamalla heistä olisi päässyt parhaiten ja nopeimmin eroon.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
91.
”Mikä on se taktiikka, jolla kansalaisten enemmistö saadaan heräämään todellisuteen ja lähtemään työhön heidän kohtalonsa muuttamiseksi?”
Nälkä on se asia, joka ajaa ihmiset vaikka puuhun, tarvittaessa.
Kun viimeinen pieni pyöreä paketti on hävinnyt kaupan hyllystä, niin he sen tajuavat.
On kuitenkin äärimmäisen turhauttavaa, jos joudutaan menemään niin pitkälle ja ihmiset aiheuttavat itse itselleen ymmärtämättömyyttään tarpeettomia kärsimyksiä.
Kyllä ihmisten pitäisi jo nyt ymmärtää, missä mennään ja katsomalla osoitteesta www.markusred.com kohta ”Esittely” löytyy käyrästö, jonka Massoni on esitellyt jo 37 vuotta aikaisemmin Rooman klubin raportissa Kasvun rajat ja joka esittelee sitä uutta maailmaa, johon he nyt ovat maailmaa ajamassa.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
Kalevi W.
Räsänen ei ole ymmärtämätön, vaan ymmärtää oikein hyvin, mitä tarkoittaa luokkatietoisuus ja kehottaa muitakin siihen tutustumaan.
Juuri siksi ”vasemmistossa” itketään nyt vaalien tulosta, kun kyseinen asia on päässyt pahan kerran unohtumaan.
KTP:llä ei ole mitään tekemistä tekstieni kanssa.
92-97.
Älä nyt noin hurjistu. Vaikka en hetkeen olekaan koneella, niin kyllä minä kommenttisi huomaan. Ei sen takia tarvitse aloittaa noin pitkää putkea
Kiinnitänpä huomion nyt ainakin muutamaan seikkaan: höpötyksesi massonien maailmanmahdista jne. on sitä soopaa, mitä pikkuporvarilliset vasemmistolaiset ovat aina jauhaneet - sillä ei ole juurikaan eroa niihin tämän päivän natsisympatiseeraajiin yms. jotka omaa tappiotaan perustelevat kaikenlaisilla salaliitoilla, katalilla maailmanjärjestyksillä jne. Näkemyksesi ei ole millään muotoa marxilais-leniniläinen, vaan täysin sen vastainen. Olet siis pikkuporvari.
Taktiikastasi sen verran, että se on pirun surkea. Itse asiassa, sekasotkuisesta teksistäsi saa kuvan, että luulet riistoyhteiskunnan kaatuvan ja sosialismin tulevan tilalle kuin itsestään ja vieläpä spontaanisti. Tässä suhteessa olet kuin kirkkouskovainen, joka elää omassa rinnakkaistodellisuudessaan.
Viestisi 97. ei nyt oikein aukea meikäläiselle ja tuskin kellekään muullekaan. En ole täällä kommenttiketjussa nähnyt ketään ”Kalevi W:ta”.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
Kaikki ne, jotka ovat tutustuneet historialliseen materialismiin, ymmärtävät näitä asioita kyllä, mutta teidän työväensumuttajien ei voi odottaakaan uhraavan aikaa sellaisille.
Tämä Kalevi W. on tietenkin puolueenne hallituksen jäsen, joka hoitaa myös puolueenne sähköpostiliikennettä ja joka taas sopimuksestanne yritti jo aiemmin kokeiltua kikkaa sähköpostijakelussaan sekoittaa sivullisia eli KTP:tä näihin minun yksityisiin kirjoituksiini.
Kyllä teillä juonikkailla on kaikki konstit mielessä.
Jotta aika ei tuhrautuisi sinun jonninjoutavien höpöjesi lukemiseen, niin vastaa edes selkeästi kohdassa 90 esittämääni kysymykseen, niin paljastuu lukijoille taas hiukan lisää teidän surkeiden idealistien houreista nousta Suomen työväenluokan johtoryhmiin. hehhehhe
Nuku nyt Antti yösi rauhassa, en nyt vähään aikaan häiritse sinua, jotta saavutat taas tasapainon.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.
Vastaisitko vielä Antti muutamaan pieneen kysymykseen.
Koostuuko teidän puolueenne ydinjoukko äärioikeistolaisista henkilöistä?
Ylläpitääkö jokin oikeistolainen taho taloudellisesti tätä teidän ”puoluetyötänne”?
Mitä tiedät ProKarelian mahdollisista taloudellisista tukijoista?
Entä tämä teidän puolueenne meppiehdokas dosentti Bäckman.
Saako hän mahdollisesti taloudellista tukea oikeiston taholta tähän antifasistiseen työhön?
Puolueen varapuheenjohtajana sinun pitäisi, ainakin osaan kysymyksistäni, pystyä vastaamaan.
99.
”Kaikki ne, jotka ovat tutustuneet historialliseen materialismiin, ymmärtävät näitä asioita kyllä, mutta teidän työväensumuttajien ei voi odottaakaan uhraavan aikaa sellaisille.”
Äärimmäisen pikkuporvarillisista ja todellisuudesta irrallaan olevista näkemyksistäsi päätellen suhteessa kapitalisminvastaiseen taktiikkaan voi tehdä vain sen johtopäätöksen, ettet sinä ainakaan lukeudu niihin historiallisen materialismin ”tutustujiin”.
”Tämä Kalevi W. on tietenkin puolueenne hallituksen jäsen, joka hoitaa myös puolueenne sähköpostiliikennettä ja joka taas sopimuksestanne yritti jo aiemmin kokeiltua kikkaa sähköpostijakelussaan sekoittaa sivullisia eli KTP:tä näihin minun yksityisiin kirjoituksiini.
Kyllä teillä juonikkailla on kaikki konstit mielessä.”
Ahaa. Kannattaisikohan sinun otta Kalevi W:hen yhteys s-postitse tai soittamalla, sensijaan että täällä Siika-ahon blogiketjussa lähettelet hänelle viestejä. Tilannetajusi ei ole oikein kohdillaan (mikäli ymmärrät, mitä tarkoitan…)
Kysymykseen 90. Mitäpä mieltä minä heistä olisin? Täysiä nuijia molemmat. Minähän en joukkoja vie minnekään. Tee ehdotuksesi vaikka STP:n hallitukselle. Aikanaan sieltä varmasti otetaan siihen kantaa.
100.
Voinhan minä huvikseni vastatakin.
”Koostuuko teidän puolueenne ydinjoukko äärioikeistolaisista henkilöistä?”
Ei.
”Ylläpitääkö jokin oikeistolainen taho taloudellisesti tätä teidän ”puoluetyötänne”?”
Jos ylläpitäisi, niin se varmasti näkyisi.
”Mitä tiedät ProKarelian mahdollisista taloudellisista tukijoista?”
Luulenpa heidän keräävän rahaa muutamalta höyrypäältä, arpajaisista ja hyväuskoisilta lahjoittajilta sekä Raita Karpon äänitteillä.
”Entä tämä teidän puolueenne meppiehdokas dosentti Bäckman.
Saako hän mahdollisesti taloudellista tukea oikeiston taholta tähän antifasistiseen työhön?”
Olenko minä Bäckmanin tilinvartija? Kysy häneltä itseltään! (tilannetajusi alkaa tässä vaiheessa jo todella heittää häränpersettä…heheh).
Nyt kun päätit ryhtyä kyselemään, niin vastaapas sinä Markus ”Red” Räsänen kuuluisana arvoteorian kehittäjänä ja peräänantamattomana Massoneiden vihollisena muutamaan seuraavaan kysymykseen:
1.) Mikä on suhteesi seuraaviin puolueisiin järjestöihin: SKP, KTP, STP, Kommunistien Liitto ry.?
2.) Mikä on mielestäsi oikea taktiikka kommunisteille tämänhetkisessä tilanteessa ja miksi?
3.) Oletko saanut taloudellista tukea massoneiden hallitsemalta Suomen valtiolta? Ja jos olet, niin kuinka paljon?
4.) Käytätkö autoa, jossa on massoneiden EU:n juonittelulla aikaansaatu EU-rekisterikilpi?
5.) Ajatteletko ihmisten pitävän sinua pelkkänä narsistisena suunpieksäjänä? Vastaa asteikolta 1-5 (1=en, 2=hieman, 3=jonkin verran 4= melko paljon, 5= todellakin).
6.) Oletko naimisissa? Jos olet, niin onko puolisosi luokkatietoinen kommunisti vai mahdollisesti sidoksissa johonkin ei-sosialistiseen yhteisöön?
7.) Oletko koskaan osallistunut vaaleja lukuunottamatta poliittiseen toimintaan in attendance vai pelkästään kotoasi käsin?
Lahden punaisen julistuksen isänä varmasti voit vastata noihin muutamiin, olennaisiin kysymyksiin.